Epson Moverio BT-300 ja Mavic Pro kokemuksia

27.06.2017

Moverio BT-300

Juhannus tuli ja meni, Suomi valmistui.

Nyt on hetki aikaa kirjoitella kokemuksia Epsonin valmistamasta Moverio BT-300 AR laseista käytettynä DJI:n Mavic Pro multikopterin/Dronen kanssa.

20170627_155419.jpg

Epson aloitti Moverio BT-300 toimitukset 2016 lopulla ja meille tuote tilattiin 5/2017. Samaan tilaukseen otettiin myös tummemmat shadet aurinkoisia päiviä ajatellen mutta niistä hieman myöhemmin.

Moverio BT-300 on android-pohjaiset AR lasit, joissa näkyvä kuva näkyy niin kuin kuva olisi ilmassa, eli näet kaiken ympärillä olevan lasien läpi ihan normaalisti mutta lisänä on laseissa näkyvä kuva. Itse lasien lisäksi on android "mokkula" johon lasit liitetään ja jossa on akku, sekä lopputekniikka.

Holtansähkö tekee sähköurakoinnin ohessa ilmakuvausvideoita työmaista itselleen, joten tästä syystä Moverio BT-300 tuli Holtansähköön ja voi pojjaat ku homma toimii melkein kuin junan vessa (tuotteessa on pieniä softaongelmia mutta kaikesta selvitään).

Seuraavaksi hieman teknisistä ominaisuuksista.

BT-300 on tosiaan android-pohjainen laite mutta Googlen playkauppaa niillä ei toistaiseksi ole asiaa. Google kun ei tietääkseni tue muita AR-laseja kuin omiaan. Nohätä, Epsonilla on oma moveriomarket josta voi kaikki tarvittavat sovellukset ladata. Valikoima on kieltämättä suppea mutta esimerkiksi ilmakuvaukseen DJI:n softat löytyy ja vielä niin, että ne on DJI:n ja Epsonin yhteisesti optimoimat.

Lasit käyttävät Si-OLED näyttöjä joiden tuumakoko on 0,43". Näytöt tuottavat 720p resoluution 30Hz:n virkistystaajuudella. Lasien läpi näkyvä kuva vastaa n. 80" näyttöä katsottaessa sitä 5m päästä, eli pärjää ihan hyvin. Si-OLED näyttöjen etäisyys on toisistaan 70mm ja etäisyyttä ei voi muuttaa. Tämä hieman rajaa käyttäjäkuntaa, koska kaikilla ihmisillä ei ole ihan sama 70mm:n silmienväli.

Käyttöjärjestelmänä toimii Android 5.1 ja tietääkseni sitä ei ainakaan toistaiseksi olla tulossa muuttamaan uudempaan versioon.

Tekniikkaakin löytyy, on GPS, kompassi, gyroskooppi, kiihtyvyysmittari, Wifi, Wifi direct,Wifi Miracast, bluetooth ja kuulokeliitännät, joten paljon on pakattuna suht pieneen kokoon.

Laseista löytyy myös oma 5Mp kamera, jolla saa kuvia ja videota (laatu nyt ei ole mitään huippua mutta pärjää jotenkuten). Alla kuva mitä otin laseilla.

IMG_20170627_153201.jpg

Käyttökokemukset

Meillä lasit on aiemminkin jo mainitussa ilmakuvauskäytössä. Ilmakuvaukseen BT-300 toimii varsin hyvin.

Varsinkin ilmakuvauksessa on laitteiden ja softien kera niin paljon asiaa, että jos hommasta ei ole ihan henkeen ja vereen kiinnostunut niin sitten kannattaa jättää väliin tai keskittyä pelkkään harrastamiseen. Kaiken tekniikan, softien, kuvauksen, lentämisen ja muun säätämisen kanssa tähän saa kulutettua ihan jumalattoman paljon aikaa ennenkuin asiat on edes jollain tapaa hanskassa. Esimerkiksi DJI:n Mavic Pro kopteriin tutustuin reilusti yli 100h katsellen kopterista tehtyjä videoita, tutoriaaleja, kirjoitettuja artikkeleita/keskusteluja ennenkuin olin edes livenä moista härpäkettä nähnyt. Sitten siihen päälle vielä useamman editointi ja color crading ohjelmiston opettelu, joka sekään ei ihan pikkuinen homma ollut, sekä muut asiaan kuuluvat tutkimiset, rakentelut ja tiedonkeruut. Kuitenkin itse BT-300 lasien suhteen itselläni ei ollut minkäänlaista opettelua, koska androidlaitteethan tunnetusti tunnen kuin omat taskuni.... (mitäs hemmettiä tää rupisammakko mun taskussa tekee).. :) oikeasti androidpuoli oli itselleni täysin pala kakkua.

Mavic Pro pystyy lähettämään 1080p resoluutiolla kuvaa laseihin mutta BT-300 kohdalla täytyy pysyä 720p:ssä, koska se on lasien natiiviresoluutio. Tälläkin resoluutiolla kuva on oikeasti hyvä ja selkeä.

Sitten niihin aiemmin mainittuihin shadeihin eli aurinkosuojiin. Shadet laitetaan BT-300 lasien päälle samalla lailla kuin aurinkolasit. Suomen Epsonin kaupasta ostetuille dark shadeilla pärjää jotenkuten jos on pimeät olosuhteet. Vieläkin tummempia FPV (First Person View) shadeja ei Suomesta saa mutta soitin Suomen Epsonille ja kerroin ongelmani, että joudun liika katsomaan muualle kuin kopteria, koska alunperin ostetut shadet päästää liikaa valoa läpi. Epsonin asiakaspalvelu ymmärsi yskän ja jo seuraavana päivänä tuli tilausvahvistus FPV shadejen tilauksesta ja toimituksesta. Iso kiitos Epsonille ymmärtäväisestä toiminnasta.

Mavic Pro:n ohjaimeen tarvitaan sovitepala, jotta BT-300 "ohjainyksikkö" saadaan näppärästi pysymään ohjaimessa. Kyseisen sovitepalan voi ostaa suoraan Epsonilta, sen voi myös 3d-tulostaa tai sitten tehdä itse niinkuin minä tein.

Moverio BT-300 lasien yhdistäminen Mavic Pro kopteriin on helppoa. USB johto kiinni ja DJIGO4 softa käyntiin, se on siinä. Loppu on pilotin taidoista ja taiteellisesta näkemyksestä kiinni.

Lentäminen laseja monitorina käyttäen on vähintäänkin ihan hemmetin hienoa. Kaikki toimii lähestulkoon niinkuin pitää ja hyvin näkyy. Headset vielä päähän (kuulokemikrofoni) niin olo on kuin Hornet lentäjällä (lue ironia). Kaikki kopterin säätäminen onnistuu ihan täydellisesti BT-300 ohjainlaitteella lähestulkoon ilman ongelmia. Lähestulkoon siksi, että jostain syystä yhteys on kopterin ja lasien välillä on katkennut mutta tämä on tapahtunut vain muutaman kerran. Vika ymmärtääkseni on DJI:n puolella softassa..?

Akunkesto BT-300:ssa on ihan riittävä n.6h.

Muutamia pieniä yksityiskohtia BT-300:ssa olisi vielä hiottava hieman eteenpäin. Hyvänä esimerkkinä on laseista lähtevä johto, joka on mielestäni väärässä kulmassa ja vaikuttaa siltä, että se tulee murtumaan ajan saatossa. Itse ajattelin kokeilla fixinä laittaa kuulakärkikynän jousi johdon päälle ja teipata/kutistesukalla piilottaa/tukea laseista lähtevä johto.

Yleisesti ottaen laatu BT-300:ssa on hyvä ja kaikki toimii. Toki tähän hintaan on syytäkin toimia.

Muutama asia jotka kannattaa pitää mielessä

Mavic Pro ja BT-300 on toisilleen luotu. Toimii!

Nosepadeista vain toiset sopivat minulle.

Tummemmat Dark Shadet on lähestulkoon pakolliset FPV:ä varten.

Mavic Pro vaatii sovittimen BT-300 ohjainlaitteelle. Kuva alla.

20170627_152738.jpg

Pienistä softa/päivitysongelmista Epsonin ja DJI Mavic Pron kanssa ei kannata huolestua. Kaikki tulee toimimaan aikanaan ja Epsonilta tulee muutenkin päivitykset optimoituun DJIGO4 softaan suhteellisen nopeasti.

Loppukaneetti

Tekniikan ja softien kanssa on välillä työtä mutta kuitenkin kaikki mikä on kivaa on myös helppoa!

20170627_152340.jpg

13.07.2023Referenssit
09.03.2021Etsimme uusia yhteistyökumppaneita alihankintaan.
07.09.2019Droneolympialaisten voitto Holtansähkö Oy:lle.
27.06.2017Epson Moverio BT-300 ja Mavic Pro kokemuksia
17.05.2017Ensipuraisu DJI Mavic Pro
17.05.2017Tulossa Epson BT-300 testi Mavic Pro kopterin kanssa
03.12.2013Kohteita, joissa olemme olleet mukana aiemmassa työelämässä.
11.11.2013Holtansähkö Oy aloittaa toiminnan